
Me osaamme lämpöpumppujen suunnittelun ja valmistuksen
Daikin on poikkeuksellinen lämpöpumpputeknologian osaaja. Olemme ainoa valmistaja, joka suunnittelee ja valmistaa itse kaikki lämpöpumppujen keskeiset elementit: kylmäaineet, kompressorit ja lämmönvaihtimet sekä niitä ohjaavat ohjelmistot.
Tämä kokonaisuuden hallinta on Daikinin laadun tae. Kaikki lämpöpumppujen komponentit toimivat yhteen ja palvelevat tehokkaasti samoja päämääriä: energiankulutuksen pienentämistä ja asumismukavuuden lisäämistä.
Daikinin osaamisesta ja jatkuvasta tuotekehityksestä hyötyy ympäristö, sillä lämpöpumppujen rooli hiilidioksidipäästöjen pienentämisessä ja energiantarpeen vähentämisessä on merkittävä. Pohjoisen olosuhteissa lämpöpumppu on ainoa lämmönlähde, joka todella pienentää energiankulutusta: esimerkiksi tehokas ilmalämpöpumppu voi pohjoisen olosuhteissa tuottaa 1 kilowatilla ostettua sähköä peräti neljä kilowattia lämpöä.

Pitkä historia Euroopassa ja Suomessa
Suomessa Daikin on toiminut vuodesta 1974 lähtien. Yritys on japanilainen, mutta Pohjois-Euroopan lämpöpumput suunnitellaan ja valmistetaan Euroopassa. Daikin Suomi on osa Daikin Europea, jonka pääkonttori sijaitsee Belgian Ostendissa. Tuotteita valmistetaan myös Tsekissä Plzeninissä ja Brnonssa, Saksassa Güglingenissä ja Turkin Hendekissä. Komponentteja, kylmäaineita ja valmiita tuotteita valmistetaan kaikkiaan 14 tehtaassa eri puolilla Eurooppaa. Myyntiverkosto ulottuu yli 50 maahan Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.
Miksi Daikin?
- Suunniteltu pohjoisen olosuhteisiin
- Ainoa valmistaja, joka kehittää ja valmistaa itse kompressorit, kylmäaineet ja lämmönvaihtimet
Daikinin historia
1924 Ilmanpuhallusjärjestelmien valmistus alkaa
1933 Omien kylmäaineiden kehitys alkaa
1938 Jääkaappien valmistus alkaa
1951 Ilmastointilaitteiden laajamittainen valmistus alkaa
1958 Ensimmäinen lämpöpumppuun perustuva ilmastointilaite
1967 Toiminta Euroopassa alkaa Maltalta
1972 Daikin Europe perustetaan Belgiaan
1975 Ensimmäinen ilmanpuhdistin
1974 Daikinin toiminta Suomessa alkaa
1988 Fluorattujen hiilivetyjen talteenottojärjestelmä
1997 Ilmastoystävällisen R-32-kylmäaineen massatuotanto alkaa
2013 R-32-kylmäaine käyttöön ilmalämpöpumpuissa
2016 ympäristöä säästävän R-32-kylmäaineen patentteja vapautetaan kaikkien käyttöön
2018 maahantuojaksi vaihtuu Suomen maayhtiö
Daikinin vihreä sydän
Ympäristön kestävyys on Daikinin perimmäinen tavoite. Harjoitamme liiketoimintaamme vihreiden periaatteiden mukaisesti, koska se on järkevää liiketaloudellisesti ja ekologisesti.
Otamme maapallon tulevaisuuden huomioon kaikessa toiminnassamme.
Daikin on sitoutunut toimittamaan koteihin, yrityksiin ja teollisuuteen kaikkein tehokkaimpia ja turvallisimpia ratkaisuja, jotka kattavat kaikki käyttäjien jäähdytys- ja lämmitystarpeet nyt ja jatkossa.
Olemme hyvin tietoisia vastuustamme suojella ympäristöä kaikessa mitä teemme, ja kaikki toimintapolitiikkamme, käytänteemme ja prosessimme kehitetään ja toteutetaan ympäristön kannalta kestävällä tavalla.
Lupauksemme: voit keskittyä rauhassa omaan elämääsi töissä ja kotona, kun Daikin varmistaa terveelliset ja viihtyisät olosuhteet.