Daikinin pääkonttori

Tietoja Daikinista

Ilma on olennaisen tärkeää elämässämme, ja roolimme sen suojelussa laajenee entisestään.

"Tavoitteina kestävä kasvu ja yhteiskunta teknisten vahvuuksien ja loistavien henkilöstöresurssien avulla"

- Masanori Togawa, Daikin Industries, Ltd:n johtaja.

Ilma on olennaisen tärkeää elämässämme, ja roolimme sen suojelussa laajenee entisestään. Vuodesta 1924 alkaen olemme omistautuneet loputtomalla innolla voittamaan ilmaan liittyvät, jatkuvasti muuttuvat haasteet ja pyrkimään johtavaksi ilmastointilaitteiden valmistajaksi. Hyödynnämme innovatiivista tekniikkaa sekä toimitamme ensiluokkaisia tuotteita ja järjestelmäratkaisuja, jotka tuottavat kestävällä tavalla miellyttävää sisäilmaa maailman kaikille ihmisille ja alueille.

Tämä on ja tulee aina olemaan Daikinin missio.

Lupauksemme:

Daikin on tulevaisuuteen suuntautuville kuluttajille ja yrityksille vastuullisten ilmastoratkaisujen kokonaisvaltainen kumppani, mikä varmistaa asiakkaiden mukavuuden ja mielenrauhan, koska Daikin on aina ollut luotettava edelläkävijä innovaatioissa.

Neljä ydinarvoamme ovat Mukavuus - Luotettavuus - Kestävä kehitys - Ihmiset

Daikin Europe N.V.

Daikin Industries Limitedin kokonaan omistamana tytäryhtiönä Daikin Europe N.V. (DENV) edustaa Daikinin hallinto-, kehitys-, asennus- ja myyntityötä Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Euroopan tuotantolaitosten pääkonttori on Belgian Ostendissa, joka kattaa myös Plzenin ja Brnon Tsekissä, Güglingenin Saksassa ja Hendekin Turkissa.

Nykyään Daikin Europe -konsernilla on vaikuttava myyntiverkosto, joka koostuu 24 tytäryhtiöstä, 5 haarakonttorista sekä kokonaisesta riippumattomien jakelijoiden ja myyntikontaktien verkostosta yli 50 maassa kaikkialla Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa (EMEA).

Euroopan toimipaikkamme lyhyesti

Euroopan kartta - Ostend, Belgia

Daikin Europe N.V. (DENV)

Ostend, Belgia

  • Vuonna 1972 perustettu Ostendin toimipaikka on ensimmäinen DENV
  • Strateginen sijainti Euroopan loppukäyttäjämarkkinoiden lähellä
  • Kehittyneet tilat
  • Markkinajohtaja innovatiivisten tuotteiden kehityksessä

Euroopan kartta - Güglingen, Saksa

ROTEX

Güglingen, Saksa

  • Hankittu vuonna 2008 saksalaiselta lämmityslaitteiden valmistajalta ROTEX Heating Systemsiltä
  • Valmistaa energiatehokkaita boilereita, aurinkopaneeleita, lattialämmityslaitteita ja lämmitysjärjestelmän komponentteja

Euroopan kartta - Plzen, Tsekin tasavalta

DICz

Plzen, Tsekki

  • Perustettu vuonna 2004
  • Asuinkäytön ilmastointilaitteiden joukkotuotantolaitos

Euroopan kartta - Hendek, Turkki

Daikin Turkey A.S.

Hendek, Turkki

  • Hankittu vuonna 2011 turkkilaiselta lämmitys- ja ilmastointilaitteiden valmistajalta Airfeliltä
  • Valmistaa kotitalouksien ilmastointi- ja lämmitystuotteita, kuten lämpöpattereita ja seinälle asennettavia boilereita

Euroopan kartta - Brno, Tsekin tasavalta

DDCz

Brno, Tsekki

  • Perustettu vuonna 2008
  • Valmistaa kompressoreita Euroopan tehtaille, hydroboxeja ja lämminvesivaraajia Daikin Althermaa sekä varaajia Sky Airia varten

Daikin Europe N.V. lyhyesti

10 637
Henkilöstö

3 464,7 miljoonaa
euroa, Konsolidoitu liikevaihto
FY2020

413,8 miljoonaa
euroa, Konsolidoitu liikevoitto
​FY2020

Daikinin liiketoiminnan luvut graafisesti

Daikin Europe N.V. - Konsernin joitakin taloudellisia tietoja
(miljoonaa euroa)

2020 2019 2018 2017 2016
Nettomyynti 3 455 3 381 2 824 2 516 2 362
Liiketulos 243 138 205 184 190
Voitto ennen veroja 229 131 185 177 179
Nettotuotot 178 99 147 130 139
Taseen summa 3 110 2 944 3 071 1 819 1 853
Oma pääoma 1 502 1 370 1 304 1 203 1 071
Henkilöstö 10 637 10 630 8 245 7 479 6 974

* Daikin Turkki & ServiceNed B.V. 15 kuukautta

** Daikin Airconditioning Central Europe Group & ROTEX Heating Systems Group 15 kuukautta

*** McQuay Hellas S.A. Rotex Italy 15 kuukautta



Daikinin merkkipaaluja

2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006 | 2005 | 2004 | 2003 | 2002 | 2001 | 2000 | 1999 | 1998 | 1997 | 1996 | 1995 | 1994 | 1993 | 1992 | 1991 | 1990 | 1989 | 1988 | 1987 | 1985 | 1984 | 1983 | 1982 | 1981 | 1980 | 1978 | 1976 | 1975 | 1974 | 1973 | 1972 | 1970 | 1969 | 1967 | 1966 | 1964 | 1963 | 1960 | 1958 | 1957 | 1953 | 1952 | 1951 | 1941 | 1938 | 1937 | 1936 | 1935 | 1934 | 1933 | 1929 | 1924 |

2018

  • AHT:n osto. Tämä itävaltalainen yhtiö on erikoistunut supermarkettien kylmäsäilytyksen myyntikaappeihin ja on johtava toimija kaupallisen kylmäsäilytyksen markkinoilla Euroopassa.
  • Recair Indutrade Groupin osto. Tästä tulee Suomen myyntitoimisto (DEFO) Daikinin aseman vahvistamiseksi Skandinavian markkina-alueella.
  • Norjalaisen jakelijan Friganor AS:n osto. Norjaan on perustettu uusi tytäryhtiö, DANO.

2017

  • TEWIS-yhtiön osto.
  • "VRV-kompressorin jälkiasennusjärjestelmä", huoltopalvelu, joka vähentää rakennusten käytössä olevien ilmastointilaitteiden sähkönkulutusta merkittävästi, saa talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön (METI) korkeimman palkinnon energiansäästöstä.
  • Sellaisten ilmastointilaitteiden kokonaismyynti, joissa käytetään kylmäaineena HFC-32:ta (R32), jonka suhteellinen lämmitysvaikutus (GWP) on pieni, saavuttaa 10 miljoonan yksikön määrän yli 50 maassa.
  • Daikin Texas Technology Park, suurin ilmastointilaitteiden tehdas Pohjois-Amerikan markkinoilla, avataan Teksasissa Yhdysvalloissa.
  • DK-Power, Ltd., Daikin Industries, Ltd.:n tytäryhtiö, joka tuottaa sähköä mikrovesivoimalajärjestelmillä, perustetaan.
  • Daikin ostaa Airmaster Corporation Pty Ltd.:n Australian johtavan yrityksen ilmastointilaitteiden huollossa ja ratkaisuissa.
  • Daikin ja Osakan yliopisto solmivat kattavan sopimuksen yhteistyöstä, jonka tavoitteena on luoda innovaatiota yhdistämällä LVI-alan ja AI/IoT-alan osaamisen.
  • Daikin Chemical Southeast Asia Co., Ltd. perustetaan.
  • Daikin ostaa Heroflon S.p.A.-yhtiön, joka on italialainen fluoropolymeeriyhdisteiden valmistaja.
  • Risora, seinälle asennettava asuintilojen ilmastointilaite sekä Cocotas, monikasettityyppinen ilmastointilaite pieniin tiloihin, tuodaan markkinoille vastaamaan asuintilojen erilaisiin tarpeisiin.
  • Daikin julkistaa Daikin Information and Communications Technology Collegen, joka on koulutusohjelma AI/IoT-asiantuntijoiden kouluttamiseksi.

2016

  • Bluevolution-tuoteperheen julkistus sisältäen sovelluksia kotitalouksien ja pienyritysten sovelluksiin sekä Roundflow-kasetin. Kaikki järjestelmät on varustettu R-32-kylmäaineella.
  • Italian yritysten kylmäsäilytystuotteiden valmistaja Zanottin osto.
  • Daikin Air Conditioning Egyptin (DAE) perustaminen.
  • Daikin ostaa Flanders Holdings LLC:n yhdysvaltalaisen ilmansuodattimien valmistajan.
  • Jättimäinen "Dai Pichon-kun" valotaulu paljastetaan Umedassa, Osakassa.
  • Korkeimman tason sertifiointi "Eruboshi" myönnettiin sen myötä kun ohjelma naisten osallistamisesta ja urakehityksestä työpaikalla otettiin käyttöön.
  • Daikin Airconditioning New Zealand Ltd. perustetaan.
  • Daikin ostaa Dinair AB:n, joka on ruotsalainen ilmansuodattimien valmistaja.

2015

  • Tarjoaa maailmalaajuisesti vapaaseen käyttöön patentteja laitteisiin, joissa käytetään seuraavan sukupolven kylmäainetta R-32.
  • Goodman perustaa uuden toimiston Teksasiin.
  • Kylmäainetoimintojen osto Euroopassa johtavalta kemikaalikonsernilta Solvay S.A:lta.
  • Tekninen avustus Thaimaahan uuden sukupolven kylmäainetta R-32 varten.
  • Yhdeksänkymmenen vuoden yrityshistoria julkistetaan.
  • Valkoinen talo antaa tunnustusta ilmastointilaitteiden ja kemikaalien valmistaja Daikinille sitoumuksestaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
  • Teknologia- ja innovaatiokeskus valmistuu.
  • Käytännöt ja kattavat toimet kylmäaineiden ympäristövaikutuksesta julkistetaan.

2014

  • Maailmanluokan VRV IV -lämmön talteenottoratkaisun julkistus.
  • McQuayn perustaminen Daikin Applied Europena (DAE) Daikin-brändin vahvistamiseksi ja HVAC-R-markkinoiden johtajuuden varmistamiseksi.
  • Osallistuminen hankkeeseen "Smart Community Project in Greater Manchester, UK".
  • Daikin esittelee ensimmäisen näyttelynsä globaalilla design-festivaalilla "Fuori Salone".
  • "Forests for the Air" -hanke käynnistyy Daikinin sosiaalisena panostuksena toiminnan 90. juhlavuoden kunniaksi.
  • Saavutetaan 10 miljoonan paketoitujen ilmastointilaitteiden tuotanto.
  • VRV X -sarja julkistetaan. Sarja parantaa olennaisesti ympärivuotista toiminnan tehokkuutta.
  • CDP valitsee Daikin Industriesin Climate Performance Leader -toimijaksi.
  • Kenttätestit mikrovesivoimaloiden käytöstä vesiputkistoissa käynnistyvät Nanto-shissa, Toyamassa.
  • Daikinin ympäristökoulutusohjelma voittaa Career Education Awards -palkinnon, jota sponsoroi METI.

2013

  • Ensimmäisen DENV-laitoksen 40. juhlavuosi Belgian Ostendissa.
  • Daikin Air Conditioning Saudi Arabian perustaminen yhdessä RIRACin kanssa.
  • Ururu Sarara -tuoteperheen julkistus. Euroopan ensimmäinen ilma-ilma-lämpöpumppujärjestelmä, joka käyttää R-32-kylmäainetta.
  • R-32-kylmäaineen käyttö laajenee Intiaan.
  • Asuintilojen ilmastointilaite Urusara 7 saa useita palkintoja, mukaan lukien pääministerin 5th Monodzukuri Nippon Grand Awards -palkinnon erinomaisesta suunnittelusta, talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön (METI) Energy Conservation Grand Prize -palkinnon erinomaisesta energiansäästölaitteistosta, sekä Red Dot Design -palkinnon.
  • Daikin avaa uuden Fuha-ratkaisukeskuksen Osakassa.
  • Sopimus Kioton yliopiston kanssa kattavasta kumppanuudesta, tarkoituksena luoda uutta sosiaalista lisäarvoa yhdistämällä taide ja tiede.
  • TSP:n, Indonesian johtavan yritysten LVI-laitteiden jakelijan, osto.
  • Markkinoille tuodaan Clear Force Z, ilmanpuhdistin joka hyödyntää Streamer-teknologiaa ja jossa on kostutus- ja kuivatustoiminnot huoneen ilmankosteuden automaattista säätöä varten.
  • Markkinoille tuodaan FIVE STAR ZEAS -ilmastointilaite liikkeisiin ja toimistoihin, ensimmäinen R-32-kylmäainetta käyttävä ilmastointilaite.
  • Daikin Asahikawa Laboratory perustetaan tavoitteena laajentaa lämmittimien ja kuuman käyttöveden tuottojärjestelmien liiketoimintaa.

2012

  • Markkinoille tuodaan ZEAS-sarja, jossa on ensimmäisenä maailmassa täysin alumiinirakenteinen mikrokanava-lämmönvaihdin.
  • RakuAir, ensimmäinen asuintilojen ilmastointilaite Japanissa, jonka kehityksessä on käytetty suunnittelupsykologiaa, julkistetaan.
  • Daikin saa METI:ltä toimeksiannon edistää energianhallintajärjestelmiä (BEMS).
  • PT. Daikin Airconditioning Indonesia perustetaan iImastointijärjestelmien myyntiyhtiöksi.
  • Goodman, suuri yhdysvaltalainen asuinkäytön yksikköjen valmistaja, ostetaan vankan perustan saamiseksi Daikinille johtavaksi yritykseksi ilmastointilaitteiden globaaleilla markkinoilla.
  • Urusara 7, jossa on ensimmäisenä maailmassa käytössä uuden sukupolven R-32-kylmäaine asuintilojen ilmastointilaitteessa, julkistetaan.
  • Daikin-Sauer-Danfoss Ltd. perustetaan. Yhtiö toimii laajasti rakennuskoneissa käytettävien hydraulisten laitteiden tuotekehityksen, valmistuksen ja myynnin parissa.
  • Markkinoille tuodaan DESICA HOME AIR, asuinkäyttöön tarkoitettu ohjausyksikkö koko rakennuksen ilmankosteutta ja ilmanvaihtoa varten.

2011

  • Turkkilaisen lämmitys- ja ilmastointilaitteiden valmistajan Airfelin osto.
  • Euroopan kehityskeskuksen (EDC) perustaminen.
  • AEO (Authorised Economic Operator) -serfiointi, joka on tunnustus sitoutumisestamme reiluun ja vastuulliseen EU-kauppaan.
  • Japanin ilmastointilaitteiden myynnin tytäryhtiöt uudelleenorganisoidaan, jotta saadaan suurille tukkumyyjille myyntiin erikoistunut tytäryhtiö.
  • Daikin Air Survey -tiimi, joka tarkastelee asiakkaiden yksinkertaisia huolia, perustetaan.
  • Virtaa säästävä Miharimo-ohjain ja yöajan ohjain Soine julkistetaan.
  • DESICA, yrityksille tarkoitettu ilmankäsittely-yksikkö kosteudensäätöä varten, voittaa talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön (METI) keksintöpalkinnon.
  • Sopimus solmitaan Shiretoko Nature Foundationin sekä kaupunkien Shari ja Rausu välillä Shiretokon niemimaan ympäristönsuojelusta.
  • Daikinista tulee Japanin ensimmäinen yhtiö, joka saa palkinnon "Best Employers for Workers Over 50 Award" AARP:ltä (aiemmin American Association of Retired Persons.)
  • Markkinoille tuodaan ZESTIA-kylmäsäilytysyksikkö merenkulkuun.
  • Daikin avaa uuden Fuha-ratkaisukeskuksen Tokioon.
  • Daikin Air Conditioning (Suzhou) Co., Ltd. perustetaan Kiinan Suzhouhun Daikinin suurimmaksi ilmastointilaitteiden tuotantolaitokseksi.
  • "VRV Energy-Saving Tuning" -palvelu palkitaan ympäristöystävällisistä tuotteista.

2010

  • Daikin/Arkema-yhteisyritys käynnistää uuden kylmäaineen tuotannon Kiinassa.
  • Kolme hydrauliikkayritystä yhdistetään yhtiöksi Daikin Hydraulic Engineering Co., LTD.
  • Daikin ja Nippon Valqua muodostavat pääomaliittouman fluoropolymeerien liiketoimintaan Kiinassa.

Julkistus

  • Daikin Altherma Flex -malli kerrostaloihin ja yhteisöasumiseen
  • Nexura, tyylikäs lämmitys- ja jäähdytysyksikkö, jonka säteilevä etupaneeli takaa ihanteellisen mukavuuden.
  • Energiaa säästävä invertterityyppinen ilmastointilaite Eco-ZEAS80 julkistetaan.
  • Yrityskäyttöön tarkoitettu ilmanpuhdistin Flash Streamer -tekniikalla.

Hankinta

  • McQuay Hellas (Kreikka).

Kehitys

  • Kansainvälinen hanke, jonka tarkoituksena on suunnitella Saksaan nollaenergiarakennuksia.

Vastaanottaja

  • Vastaanotetaan kansainvälinen OHSAS (International Occupational Health and Safety Assessment Series) 18001 -sertifikaatti, joka varmistaa työntekijöiden, alihankkijoiden, vierailijoiden ja ympäröivien yhteisöjen turvallisuuden.

Perustaminen

  • Daikin McQuay Solutions Plaza perustetaan New Yorkiin uusimman tekniikan suuren mittakaavan ilmastointilaitteiden esittelyä varten.

2009

  • Juhlakampanja "Pichonkun Car Goes on a Eco Road Trip" pidetään Pichonkunin debyytin 10. vuosipäivän kunniaksi.
  • Infrapunasäteilyä heijastava ZEFFLE-pinnoite, jossa käytetään 4-fluoro-tyyppisiä fluoropolymeeripinnotteita, voittaa Lloyd's List Global Awards 2009 -energiapalkinnon.
  • Vesilauhdutteisia VRV-yksiköitä toimitetaan 2010 FIFA World CupTM -stadioneille Etelä-Afrikkaan.
  • Bussien antibakteerinen Flash Streamer -yksikkö kehitetään Flash Streamer -teknologian ensimmäisenä sovellutuksena.

Hankinta

  • Kälteanlagen Import GmbH, josta tulee Daikin Europen Hampurin Marine Office.
  • ACT:n soveltava ja huoltoliiketoiminta.
  • Suuri japanilainen ilmansuodatinyhtiö Nippon Muki Co., Ltd.

Julkistus

  • Daikin Altherma, korkean lämpötilan lämpöpumppu.
  • Daikin Emura: seinälle asennettava yksikkö, jossa on palkittu muotoilu.
  • "Hexagon Module Chiller" rakennuksia ja tehtaita varten.
  • Asuinkäytön lämpöpumppu kuumaa käyttövettä varten Kiinan markkinoille.
  • Ururu Sarara (R-sarja) -ilmastointilaite, jossa on ensimmäisenä maailmassa neljän suunnan ilmapuhallus (ylös, alas, vasemmalle ja oikealle).
  • ZEAS kylmäsäilytyksen kompressorilauhdutinyksikkö pakastussovelluksiin

Vastaanottaja

  • Matalan lämpötilan Daikin Altherma saa ensimmäisenä lämpöpumppuna eurooppalaisen Eco-merkinnän ylivoimaisesta ympäristöystävällisyydestään.

Perustaminen

  • Daikin McQuay Applied Development Center -tuotekehitys- ja testauslaitos perustetaan Yhdysvalloissa.
  • Uusi tehdas Daikin Sunrise Settsu Co., Ltd.

2008

  • Juhlakampanja Daikinin Room air -ilmastointilaitteen 50-vuosipäivän johdosta.
  • Air Conditioning Network Service System II, ilmastointilaitteiden etävalvontajärjestelmä, julkistetaan.
  • Daikin MR Engineering Co.,Ltd. aloittaa toimintansa.
  • Daikinista tulee ensimmäinen ilmastointialan yhtiö, jota suositellaan Eco First -yrityksenä.
  • Energiaa säästävä etähallintapalvelu voittaa talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön (METI) ekotuotepalkinnon.
  • Tuotantosopimus Gree Electric Appliances -yhtiön kanssa.
  • Daikin Human Support Co., Ltd. fuusioidaan.

Hankinta

  • Saksalainen lämmityslaitteiden valmistaja Rotex GmbH laajentaa Daikinin tuotevalikoimaa ja vahvistaa asemaamme lämmitysmarkkinoilla.
  • McQuay International FZE Lähi-Idässä, McQuay Szanyo and Szanyo Service Keski-Euroopassa ja ruotsalainen jakelija Svenska Daikin A.B. (nykyään Daikin Sweden A.B.).

Perustaminen

  • Daikin Airconditioning Korea Co., Ltd.

2007

  • Daikinista tulee Itho Air Conditioning B.V:n (nykyään Daikin Air Conditioning Netherlands) ainoa omistaja.
  • Roundflow-kasetin julkistus. Kanavoitava R-410A-kasetti, jonka 360º puhallus parantaa ja yhtenäistää ilmavirtausta ja lämpötilan jakautumista.
  • Turkin maakonttori perustetaan Istanbuliin.
  • Markkinoille tuodaan The Clear Force -ilmanpuhdistin, jossa on kostutus- ja kuivatustoiminnot.
  • Vesipohjainen fluoropolymeeripinnoite, jolla on erinomaiset tahraantumattomuus- ja säänkestävyysominaisuudet, kehitetään yhdessä LANXESS Deutschland GmbH:n kanssa.
  • "DESICA," lämpöpumppuyksikkö kuivatusaineella kosteuden säätöön, tuodaan markkinoille.
  • Yhtiö fluorivetyhapon tuotantoon ja myyntiin perustetaan China Centralfluoro Industries Group Co., Ltd:n kanssa.
  • Yhteisyritys perustetaan Kiinaan ranskalaisen Arkema Incorporatedin kanssa uuden ilmastointilaitteiden kylmäaineen markkinointiin.
  • Daikin Refrigeration (Suzhou) Co., Ltd. perustetaan Kiinaan merikonttien kylmäsäilytysyksiköiden tuotantoa varten.
  • "OPTOOL DAC," fluoria sisältävä UV-kovettuva antifouling-aine.
  • Ammattilaisnaisgolfari Shinobu Moromizato allekirjoittaa sponsorointisopimuksen Daikinin kanssa.

2006

  • Hydraulisen monitasoisen pysäköintijärjestelmän liiketoiminta myydään.
  • Ensimmäinen CSR-raportti julkaistaan Daikin Groupin ainutlaatuisten CSR-toimintojen esttelemiseksi.
  • Daikin Air-conditioning Systems (Shanghai) Co., Ltd. sertifioidaan ammatillisen koulutuksen laitokseksi vammaisille Shanghaissa, ensimmäisenä ulkomaisena valmistajalle Kiinassa.
  • Neljä tuotantolaitosta Kiinassa mukaan lukien Shanghai Daikin Air-conditioning, Daikin Air-conditioning Systems (Shanghai), Daikin Central Air-conditioning (Shanghai) ja Daikin Central Air-conditioning (Huizhou) yhdistetään perustettavaa Daikin Air-conditioning (Shanghai) Co., Ltd:tä varten
  • ilmastointilaitteisiin liittyvien elektronisten laitteiden kehitystä, tuotantoa ja myyntiä varten.

Julkistus

  • Ururu Sarara: maailman ensimmäinen split-ilmastointilaite, joka huolehtii ilmastoinnista, ilmanpuhdistuksesta, kosteuden säätelystä ja ilmanvaihdosta.
  • Daikin Altherma: uusi lämpöpumppu kodin lämmitysmarkkinoille. Yhdistetty järjestelmä tuottaa lämpöä, kuumaa käyttövettä ja jäähdytystä (valinnainen).

Perustaminen

  • Daikin Air Conditioning South Africasta DENVin tytäryhtiö.
  • Daikin Europen Lähi-Idän toimistosta myynnin tytäryhtiö Arabiemiraattien Dubaihin.
  • Daikin Air Conditioning Greece SA:sta DENVin tytäryhtiö.
  • Daikin Europen Irlannin toimisto.
  • Daikin Europe N.V:n Environment Readiness -osasto siirtyy ympäristöjohtajuuteen Euroopassa.
  • Fusion 10, keski- ja pitkän aikavälin strateginen johtosuunnitelma, jonka tavoitteena on maksimoida yrityksen arvo ja tehdä siitä aidosti globaalisti erinomainen yhtiö.
  • Refrigeration Business -osasto, jonka tavoitteena on kylmäsäilytysliiketoiminnan (jäähdytys ja pakastus) maailmanlaajuinen kehittäminen.

Hankinta

  • McQuay Internationalin, AAF Internationalin ja J&E Hall by DILin emoyhtiö OYL Industries. Näiden hankintojen avulla DENV pystyy laajentamaan tuotevalikoimaansa niin, että se sisältää ilmankäsittely-yksiköt ja suuret jäähdyttimet.

2005

  • Daikinin Euroopan toimisto Moskovassa perustettiin.
  • DENV:lle täysi vastuu Afrikan ja Lähi-Idän markkinoiden palvelemisesta.
  • Ururu Sarara F -sarja, jossa on lämpötilan säätö miellyttävälle nukkumiselle, tuodaan markkinoille.
  • Solutions Plaza Shanghai avataan Kiinan Shanghaissa Kiinan ensimmäisenä laajamittaisena ilmastointilaitteisiin erikoistuneena esittelytilana.
  • Yhteistyösopimus US Dow Corning Corporationin kanssa solmitaan fluorosilikonikemian uusien sovellusalueiden tutkimiseksi.
  • Liiketoimintasopimus Aisin Seiki Co., Ltd:n kanssa kaasulämpöpumppu-tyyppisen ilmastoinnin (GHP) alalla.
  • Daikin Environmental Laboratory, Ltd. ja Daikin Air Conditioning R&D Laboratory Ltd. yhdistetään muodostamaan Daikin Air-Conditioning and Environmental Laboratory, Ltd.
  • CSR Committee ja CSR Department perustetaan koko konsernin CSR-toimintojen edistämiseksi.
  • Daikin Holdings (USA), Inc. -holdingyhtiö sekä ilmastointilaitteiden myyntiyhtiö Daikin AC (Americas), Inc. perustetaan Yhdysvaltoihin.

2004

  • Yhdistyneen kuningaskunnan kolmannen jakelijan MacQueen Air Conditioningin hankinta.
  • Perustetaan Brnossa sijaitseva kompressoritehdas Daikin Device Czech Republic s.r.o, joka alkaa toimittaa kompressoreja Plzenin tehtaalle.
  • Daikin Airconditioning Portugal S.A. perustetaan Portugalin Lissaboniin ilmastointilaitteiden myyntiyhtiöksi.
  • Markkinoille tuodaan UX-sarja, seinälle asennettava invertterityyppinen ilmastointilaite, jolla on hoikka ja kompakti rakenne.
  • Super Unit -yksikön hydraulilaitteisto voittaa Japan Machinery Federationin Chairman Award -palkinnon erinomaisesta energiaa säästävästä koneistosta.
  • Konsernin Japanin yhtiöt hankkivat yhtenäisen ISO 14001 -ympäristösertifioinnin.
  • Executive officer -järjestelmä otetaan käyttöön.
  • Daikin Applied Systems Co, Ltd. perustetaan keskusilmastointilaitteiden valmistusta ja myyntiä varten sekä tarjoamaan ilmastointi- ja kylmäsäilytyslaitteiden suunnittelu-, asennus- ja huoltopalveluita.
  • Daikin Motor (Suzhou) Co., Ltd. perustetaan Kiinan Suzhouhun yhteisyrityksenä Matsushita Electrical Industrial Co., Ltd:n kanssa ilmastointilaitteiden kompressorien tuottamiseksi.
  • Juhlahanke Daikinin perustamisen 80-vuotispäivän kunniaksi käynnistetään.
  • Uusi yrityksen symboli otetaan koko Daikin-konsernin käyttöön maailmanlaajuisesti.
  • Osakkeiden määrä vähennetään 100 osakkeeseen.

2003

  • Daikin Industries Czech Republic s.r.o:n tehdas perustettiin Tsekin Plzeniin asuintilojen sisä- ja ulkoyksiköiden tuotannon keskittämistä varten.
  • Läsnäolon lisääminen Yhdistyneessä kuningaskunnassa hankkimalla sieltä kaksi entistä Daikin-jakelijaa: Cooling Servicesin ja Pillinger Airin.
  • Daikin Air-Conditioning Technology Co., Ltd. aloittaa liiketoiminnan Pekingissä, Shanghaissa ja Guangzhoussa alan ensimmäisenä täysin ulkomaalaisomisteisena palveluyhtiönä Kiinassa.
  • "NEOFLON" EFEP kehitetään.
  • Konsernin etiikkakomitea ja -osasto perustetaan.
  • "Ve-up Q" multi-split-tyyppinen ilmastointilaite korvaavaan käyttöön tuodaan markkinoille.
  • Daikin Air Conditioning (Shanghai) Co., Ltd. ja Daikin Central Airconditioning (Shanghai) Co., Ltd. perustetaan Kiinan Shanghaihin ilmastointilaitteiden tuotantoa varten.
  • Daikin on saavuttanut markkinajohtajan aseman asuintilojen ilmastointilaitteissa läpi vuoden 2003.
  • Shiga-tuotantolaitos saavuttaa yhteensä 15 miljoonan tuotetun ilmastointilaitteiden määrän.
  • Titaani-apatiitti fotokatalyyttinen suodatin kehitetään ja kaupallistetaan ensimmäisenä maailmassa.
  • Tsinghua University Kiinassa ja Daikin tekevät yhteistyötä ilmastointiteknologian kehittämisessä ja perustavat Tsinghua-Daikin R&D Centerin Tsinghuan yliopistoon tuotekehityksen tueksi Kiinassa.
  • Tehdas käynnistetään Changshussa Daikin Fluorochemicals(China) Co., Ltd -yhtiölle.
  • Daikin Device (Suzhou) Co., Ltd perustetaan Kiinan Suzhouhun ilmastointilaitteiden kompressorien tuotantoa varten.
  • Teknologia munan vasta-ainetta hyödyntävää biosuodatinta, joka kerää ilmasta influenssaviruksen, kehitetään.

2002

  • Daikin Airconditioning Italyn perustaminen.
  • Saavutetaan resurssien nollahävikki kaikissa mekaanisissa osastoissa.
  • EcoCute, luonnon kylmäainetta (CO2) käyttävä lämpöpumppu vedenlämmittimiin, tuodaan markkinoille.
  • Maanlaajuinen fluorihiilivetyjen talteenotto- ja hävittämisliiketoiminta käynnistyy.
  • Saadaan 11th Annual Grand Prize globaalin ympäristön osalta, antaja Nikkan Kogyou Shimbun.
  • Conveni-Pack ZEAS-AC, integroitu järjestelmä kylmäsäilytyslaitteisiin, pakastimiin ja ilmastointiin, kehitetään.
  • Konsernin filosofia otetaan käyttöön.

2001

  • Daikin Air Conditioning Poland Sp.z.o.o:n perustaminen.
  • Daikin Airconditioning Argentina S.A. perustetaan Argentiinan Buenos Airesiin ilmastointilaitteiden myyntiyhtiöksi.
  • Daikin Compressor Industries Ltd perustetaan Bangkokiin Thaimaassa Swing-kompressorien valmistus- ja myyntiyhtiöksi.
  • Daikinin eläkkeellä olevien henkilöiden takaisinpalkkausikää nostetaan 65 vuoteen.
  • Daikin Fluorochemicals (China) Co., Ltd. perustetaan Kiinan Changshuhun.
  • Daikin Contact Center perustetaan kattavaksi asiakkaiden tukipalveluksi ilmastointiasioissa (Tokiossa ja Osakassa).
  • Valoa kestävä fluorihiilipolymeeri kehitetään seuraavan sukupolven puolijohteiden valmistusta varten.
  • Daikin Chemical France S.A.S. perustetaan Ranskan Lyoniin fluoroelastomeerien valmistusyhtiöksi.
  • Taiwan Daikin Advanced Chemicals Inc. perustetaan Taiwanin Taipeihin fluorattujen kemikaalien myyntiyhtiöksi.
  • Daikin (China) Investment Co., Ltd. perustetaan Kiinan Pekingiin ohjaamaan kaikkia ilmastointilaitteiden ja kemikaalien tuotanto- ja myyntiyhtiöitä.
  • Daikin ja yhdysvaltalainen Sauer-Danfoss Inc. perustavat yhteisyrityksen hydrauliikkaliiketoimintoja varten.
  • Tekninen yhteistyö aloitetaan yhdysvaltalaisen Omnova Solutions Inc. -yhtiön kanssa fluorikemikaalituotteiden kehittämiseksi.
  • Daikin ja yhdysvaltalainen Sauer-Danfoss Inc. perustavat yhteisyrityksen Daikin Sauer-Danfoss Manufacturing, Ltd. mobiilihydrauliikkaliiketoimintoja varten.
  • Daikin ja yhdysvaltalainen Trane sopivat globaalista strategisesta yhteistyöstä ilmastointilaiteliiketoimintaa varten.
  • Kaikki mekaaniset osastot saavuttavat nollahävikin Yodogawa-tehtaan mekaanisen osaston myötä.

2000

  • Daikin Air Conditioning Spain SA:n perustaminen.
  • Markkinoille tuodaan EcoRich-hybridhydraulipumput.
  • Immuniteetin mittauslaitteiden toiminta (Evanet) myydään.
  • Matsushita-Daikin Air Conditioning Development Center perustetaan.
  • Tuotekehitysosasto jaetaan kolmeksi yhtiöksi: Daikin Air Conditioning R&D Laboratory, Ltd., Daikin Systems & Solutions Laboratory, Ltd., ja Daikin Environmental Laboratory, Ltd.
  • Daikin-Shriram Airconditioning, Ltd. perustetaan Intian New Delhiin iImastointijärjestelmien myyntiyhtiöksi.
  • Daikin Institute of Advanced Chemical Technology perustetaan Yhdysvaltoihin.
  • Antsensen toiminnot myydään ja ME-osasto lakkautetaan.
  • Markkinoille tuodaan "Super Inverter ZEAS," joka vähentää olennaisesti ympäristökuormitusta ja ratkaisee kolme ympäristöongelmaa uudella kylmäaineella, energiansäästöllä ja kierrätyksellä.

1999

  • "Ururu Sarara," maailman ensimmäinen ilmankosteutta säätelevä huoneen ilmastointilaite, jonka kostutusjärjestelmässä ei ole veden syöttöä, julkistetaan.
  • Saavutetaan 5 miljoonan paketoitujen ilmastointilaitteiden tuotanto.
  • Daikin aloittaa kattavan globaalin kumppanuuden Matsushita Electric Industrial Co., Ltd:n kanssa ilmastointilaitetoiminnoissa.

Perustaminen

  • Uusi 15 000 neliömetrin logistiikkalaitos DENV:n Ostendin toimipaikkaan.
  • Daikin Air Conditioning Central Europe GmbH.

1998

  • Arvovaltaisen ISO 14001 -sertifikaatin vastaanotto DENV:n ympäristöohjelman johdosta.
  • Daikin Air Conditioning Germany GmbH:n perustaminen.
  • R-410A-kylmäaineen käyttö ilmastointilaitteissa aloitetaan.
  • Daikin-Alen Airconditioning Inc. perustetaan Filippiinien Quezoon sekä yhteisyritys.
  • Daikin Airconditioning South Africa Pty., Ltd. perustetaan Cape Towniin Etelä-Afrikassa ilmastointilaitteiden myyntiyhtiöksi.
  • Markkinoille tuodaan SkyAir "Super Inverter 60" paketoitu ilmastointilaite, joka käyttää 60 % vähemmän sähköä.
  • Rakennusten laitteistojen huoltoliiketoiminta käynnistyy.
  • Ympäristöraportti 1998 julkaistaan.

1997

  • Otsonia tuhoamattomia kylmäaineita käyttävien ilmastointiyksiköiden kehitys odotellessa kaikkien CFC-pohjaisten laitteiden käytöstäpoistoa.
  • Lisensointisopimukset kylmäaineille (R-410A, 407C, 404A) solmitaan DuPont, U.S.A. kanssa.
  • Daikinin kaikki Japanin tehtaat (Sakai, Yodogawa, Shiga ja Kashima) saavat ISO 14001 -ympäristösertifioinnin.
  • Huizhou Daikin Suns Airconditioning Co., Ltd. perustetaan Kiinan Huizhouhun yhteisyrityksenä, joka aloittaa vedenjäähdytinyksiköiden tuotannon.
  • R-32-kylmäaineen suurtuotantolaitos Yodogawa perustetaan.
  • R-407C-kylmäainetta, joka ei vahingoita otsonikerrosta, käyttävä VRV-järjestelmä kehitetään.
  • Daikin Trading (Thailand) Ltd. perustetaan Bangkokiin Thaimaassa ilmastointilaitteiden varaosien myyntiyhtiöksi.
  • Daikin Asia Servicing Pte., Ltd. perustetaan Singaporeen varaosien Aasiaan toimitusta varten.
  • Daikin Fluoro Coatings (Shanghai) Co., Ltd. perustetaan ja se aloittaa fluoropinnoitteiden valmistuksen Kiinassa.

1996

  • Markkinoille tuodaan jää-lämpövaraston VRV multi-split -tyyppinen ilmastointilaite.
  • Daikin Foundation for Contemporary Arts perustetaan.
  • Energiaa säästävä, absorptiotyyppinen Energio Super -vedenjäähdytin/lämmitin kehitetään ja tuodaan markkinoille.
  • Xi'an Daikin Qing'an Compressor Co., Ltd. Perustetaan Kiinan Xi'aniin yhteisyrityksenä.
  • A.C.E. Daikin (Malaysia) Sdn. Bhd. perustetaan Malesian Kuala Lumpuriin ilmastointilaitteiden myyntiyhtiöksi.

1995

  • VRV-, Sky Air- ja Multi-Split -järjestelmien tuotannon siirto Japanista Eurooppaan.
  • Vallankumouksellisen swing-kompressorin julkistus.
  • Daikin American Decatur Plant perustaa laitoksen fluoropolymeerien "NEOFLON" FEP ja ETFE valmistusta varten.
  • Shanghai Daikin Yah Chong Airconditioning Co., Ltd. perustetaan Kiinan Shanghaihin yhteisyrityksenä, joka aloittaa yrityskäytön ilmastointilaitteiden tuotannon vuonna 1996.

1994

  • "Freeze Multi," matalan lämpötilan ilmastointilaite tuodaan markkinoille.
  • ISO 9001 -laadunvalvontasertifikaatin vastaanotto.

1993

  • Uuden, yhteensä 25 000 neliömetrin kokoisen DENV-tehtaan käyttöönoton juhlistaminen.
  • Daikin UK:n toimiston ja varaston perustaminen jakelijan myynnin tueksi.
  • Uusimman audiovisuaalisen tekniikan sisällyttäminen Daikinin koulutuskeskukseen.
  • Daikin Air Conditioning Francen perustaminen.
  • Air Conditioning Network Service System, 24 h yritysten ilmastointilaitteiden etävalvontajärjestelmä, julkistetaan.
  • Daikin Sunrise Settsu, Ltd., yhteisyritys Osaka Prefecturen ja Settsu Cityn kanssa perustetaan vammaisten henkilöiden työllistämistä varten. Toiminta alkaa vuonna 1994.

1992

  • "Lezanova," fluorilla impregnoitu luonnonnahka, kehitetään.
  • Daikin Chemical Europe perustetaan Saksan Düsseldorfiin fluorattujen kemikaalien myyntiyhtiöksi.
  • "ZEFFLE," infrapunasäteilyä heijastava pinnoite rakennuksiin, tuodaan markkinoille.

1991

  • 45 miljoonan euron investointi DENV:n tilojen ja tuotantolinjojen laajentamiseen.
  • VRV-lämmöntalteenottosarjan julkistus. Sarja tuottaa samanaikaisesti jäähdytystä ja lämmitystä useista sisäyksiköistä samassa kylmäainepiirissä.
  • Daikin America, Inc. ja MDA Manufacturing, Inc. perustetaan Yhdysvalloissa fluorihiilipolymeerien tuotanto- ja myyntiyhtiöiksi.
  • Tehtaan tuotanto käynnistyy vuonna 1994. HFC-134a-kylmäaineen tuotantolaitos perustetaan Kashiman tehtaan yhteyteen, ja tuotanto käynnistyy.
  • Hiljainen ja erittäin turvallinen monen kerroksen pysäköintijärjestelmä julkistetaan.

1990

  • Daikin Industries (Thailand) Ltd. is perustetaan Thaimaahan, ja yhtiö aloittaa ilmastointilaitteiden valmistuksen vuonna 1991.
  • MEC Laboratory perustetaan Tsukubaan, Ibarakiin.

Julkistus

  • VRV-invertterijärjestelmä, joka pystyy käyttämään enintään kahdeksaa sisäyksikköä yhdestä ulkoyksiköstä.
  • Invertterin tehon säätely VRV-järjestelmien joustavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi.

1989

  • Comtec-sarjan kolmiulotteisen grafiikan työasemat julkistetaan OEM-sopimuksella Silicon Graphics Corp., U.S.A kanssa.
  • Jää-lämpövaraston tyyppinen usean huoneen ilmastointijärjestelmä (EXG-sarja) kehitetään.

1988

  • Ensimmäinen Daikin Orchid Ladies -golfturnaus järjestetään.
  • Fluorihiilivetyjen talteenottojärjestelmä kehitetään ja julkistetaan.

1987

  • Alkuperäisen VRV-ilmastointijärjestelmän julkistus Euroopassa. Järjestelmä pystyy käyttämään enintään neljää sisäyksikköä yhdestä ulkoyksiköstä.
  • DENV:n perustaminen uudeksi myyntikeskukseksi.
  • VRV-järjestelmä, joka mahdollistaa kerroskohtaisen ohjauksen, asennetaan Umeda Center -rakennukseen.
  • Markkinoille tuodaan kolmiulotteinen Mol-Graph-molekyylisuunnitteluohjelmisto.
  • Pääkonttori siirretään Umeda Center -rakennukseen.
  • Daikin Airconditioning (Thailand) Ltd. perustetaan Thaimaan Chonburiin ilmastointilaitteiden tuotanto- ja myyntiyhtiöksi.

1985

  • Multi-split-tyyppinen ilmastointilaite kuumalla käyttövedellä tuodaan markkinoille.
  • Kompakti kryogeeninen helium-jäähdytin, jolla saavutetaan -269 oC (4 K) lämpötila, kehitetään.

1984

  • Daikinin markkinoiden ensimmäisen invertterityyppisen ilmastointilaitteen julkistus.
  • Saavutetaan 1 miljoonan paketoitujen ilmastointilaitteiden tuotanto.
  • Buffered Hydrogen Fluoride-U -etsausaine puolijohteita varten kehitetään.

1983

  • Kashima-tehdas perustetaan Kashimaan, Ibarakiin, fluorattujen hiilivetyjen ja fluorihiilipolymeerien tuotantoa varten.

1982

  • Ensimmäisen VRV (Variable Refrigerant Volume) -järjestelmän menestyksekäs julkistus Japanin markkinoilla.
  • Fluoropolymeerit PFA ja ETFE julkistetaan.
  • Markkinoille tuodaan maailman ensimmäinen kaupallinen multi-split-tyyppinen ilmastointilaite.
  • Yksiruuvi-kylmäsäilytyslaite kehitetään.
  • Comtec-tietokonegrafiikkajärjestelmä julkistetaan.
  • Siam Daikin Sales Co., Ltd. perustetaan Thaimaan Bangkokiin ilmastointilaitteiden tuotanto- ja myyntiyhtiöksi.
  • Daikin Airconditioning Belgium N.V. perustetaan Brysseliin ilmastointilaitteiden myyntiyhtiöksi.

1981

  • Maailman ohuin merikonttien kylmäsäilytysyksikkö kehitetään.

1980

  • A.C.E. Daikin (Singapore) Pte., Ltd. perustetaan iImastointijärjestelmien tuotanto- ja myyntiyhtiöksi.
  • PFC-14-kuivaetsausaine puolijohteita varten kehitetään.

1978

  • Sky Air -ilmastointilaitteen julkistus pieniä yrityksiä varten.
  • Rinkain tehdas perustetaan Sakai-tuotantolaitokseen kompressorien valmistukseen.
  • "NEOFLON" FEP-kalvo tuodaan markkinoille.

1976

  • "DAIFREE" fluorihiilivetyjen muotin irrotusaine tuodaan markkinoille.
  • Ulala FF kerosiinia käyttävä lämminilmakehitin tuodaan markkinoille.

1975

  • DACS orgaanisten pakokaasujen talteenotto- ja käsittelyjärjestelmä kehitetään.
  • Daikinin ensimmäinen ilmanpuhdistin julkistetaan.

1974

  • "NEOFLON" FEP-pelletti tuodaan markkinoille.

1973

  • Daikin Europe N.V. (DENV) tuottaa ensimmäiset ilmastointilaiteyksiköt Ostendissa.
  • Daikinin ensimmäisen Multi-Split-järjestelmän kehitys.

1972

  • Daikin Europe N.V:n (DENV) perustaminen. Kyseessä olivat hallinto- ja varastotilat Belgian Ostendissa.
  • KL Valve hydraulinen moniventtiiliteknologia myydään K.L. AG:sta (Sveitsi).
  • Hiilifluoridien massatuotanto käynnistyy.

1970

  • "DAI-EL" fluoroelastomeeri tuodaan markkinoille.
  • Shigan tehdas perustetaan Kusatsuun Shigassa, missä täysimittainen asuinkäytön ilmastointilaitteiden tuotanto käynnistyy.

1969

  • Freon-lämmitintä hyödynnetään ilmastointilaitteessa, mikä yhdistää lämmitys- ja jäähdytystoiminnot.
  • Clark Daikin, ilmastointilaitteiden myynnin yhteisyritys, perustetaan Australiaan. (Nimi vaihtuu muotoon Daikin Australia Pty., Ltd. vuonna 1980)

1967

  • Ensimmäisen Euroopan myyntikeskuksen perustaminen Maltalle Daikinin tuotevalikoiman laajentamiseksi.

1966

  • Keskipakojäähdyttimien kehitys.

1964

  • Viileän ilman palvelut Daikin Airconilta käynnistyvät J.N.R. Osaka -asemalla. Myöhemmin ilmastointijärjestelmä asennetaan suuriin terminaaleihin.

1963

  • Kanaoka-tehdas perustetaan Sakain tuotantolaitokseen, ja täysimittainen yritysten ilmastointilaitteiden tuotanto käynnistyy.
  • Neoflon-fluorihiilipolymeerin (tetrafluoroetyleenin ja heksafluoropropyleenin kopolymeeri) kehitys alkaa. Tuote markkinoidaan menestyksellisesti vuonna 1974.
  • Osaka Kinzoku Kogyo Co., Ltd. nimetään uudelleen muotoon Daikin Kogyo Co., Ltd. (uusi muoto Daikin Industries, Ltd. vuonna 1982)

1962

  • Turbokylmäsäilytyslaitteiden tuotanto käynnistyy.
  • General Technical Research Center -tutkimuskeskus perustetaan.

1960

  • Pumput, venttiilit ja muut hydraulilaitteet tuodaan markkinoille.

1958

  • Ikkunaan asennettava ilmastointilaite, joka on varustettu Japanin ensimmäisellä kiertomäntäkompressorilla, tuodaan markkinoille.
  • Paketoitu lämpöpumppuilmastointilaite kehitetään kansallisille ja kansainvälisille markkinoille.

1956

  • Lämmönvaihdin asennetaan hytin lämmitysjärjestelmäksi Soyaan, joka on Antarktisen tutkimusalus.

1955

  • "POLYFLON" PTFE kehitetään.

1953

  • "DAIFLON" PCTFE kehitetään.

1952

  • Kryogeeninen Subzero-yksikkö kehitetään.

1951

  • Ensimmäinen japanilaisyritys, joka valmisti itsenäisiä ja pakattuja ilmastointilaitteita laajassa mittakaavassa.

1941

  • Yodogawan tuotantolaitos perustetaan Mishimaan (nykyisin Settsu), Osakaan.

1938

  • Ensimmäisen Daikin-jääkaapin kehitys.

1937

  • Sakain tuotantolaitos perustetaan Sakaihin, Osakaan.

1936

  • Japanin ensimmäisen juniin tarkoitetun ilmastointilaitteen kehitys. Laitteesta käytettiin nimitystä Mifujirator.
  • Lentokoneiden hydraulisten osien valmistus käynnistyy.

1935

  • Hiilifluoridikaasun valmistus onnistuu Japanissa. Massatuotanto käynnistyy vuonna 1942.

1934

  • Osaka Kinzoku Kogyo Co., Ltd. perustetaan oheisella yrityksen symbolilla.
  • Metyylikloridi-tyyppisen kylmäsäilytyslaitteen koevalmistus onnistuu. Laitteen nimeksi tulee Mifujirator ja tuotanto alkaa.

1933

  • Fluorikylmäaineiden tutkimus alkaa.

1929

  • Rational lubricator -laitteen valmistus alkaa.

1924

  • Akira Yamada perusti Japanissa Osaka Kinzoku Kogyosho Limited Partnershipin, joka erikoistui ilmanpuhallusjärjestelmiin. Yritys saavutti pian ennennäkemättömät myyntimäärät kovan kysynnän ja tuotteiden erinomaisen laadun ansiosta. 1930-luvulta alkaen yritys erikoistui Daikin-nimellä jäähdytysjärjestelmien ja jääkaappien valmistukseen sekä oman kylmäaineen kehitykseen.
  • Lentokoneiden jäähdyttimien putkia valmistetaan.