

Esimies
Projektin professori
Moriaki Kusakabe
Biolääketieteen osasto,
maatalouden ja biotieteiden tutkijakoulu,
Tokion yliopisto
Siitepölyä on tosiasiassa ilmassa ympäri vuoden
Kevättä pidetään yleisesti siitepölykautena, mutta se johtuu siitä, että setrin siitepölyä, joka aiheuttaa eniten oireita ihmisille, alkaa olla ilmassa varhain keväällä. Todellisuudessa monet eri kasvit levittävät siitepölyä koko Japanin alueella vuoden ympäri. On siis tärkeää kiinnittää asiaan huomiota kaikkina vuodenaikoina. Säästä ja alueesta riippuen siitepölyä levittävät esimerkiksi koiranheinä, timotei, (kaikkialla Euroopassa), koivu (arktiset alueet, Keski-Eurooppa), pujo, tuoksukki (Keski-Eurooppa) ja sypressi (Välimeri). Näiden siitepölyjen ilmoitetaan aiheuttavan hengitysteiden allergiaongelmia Euroopassa laajalti.
- Setri
- Sypressi
- Riisi
- Pampaheinä
- Raiheinä
- Timotei
- Tuoksusimake
- Koiranheinä
Setrin siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 98,9 % setrin siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Sypressin siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 99,9 % sypressin siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Riisin siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 99,9% riisin siitepölystä poistui 2 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Pampaheinän siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 99,9% pampaheinän siitepölystä poistui 2 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Raiheinän siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 99,9% raiheinän siitepölystä poistui 2 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Timotein siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 97,9% timotein siitepölystä poistui 2 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Tuoksusimakkeen siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 99,9% tuoksusimakkeen siitepölystä poistui 2 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Koiranheinän siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 97,7% koiranheinän siitepölystä poistui 2 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
- Punamänty
- Mustamänty
- Pujo
- Kultapiisku
- Tuoksukki
- Japaninhumala
- Koivu
- Neidonhiuspuu
Punamännyn siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 95,4 % punamännyn siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Mustamännyn siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 98,0 % mustamännyn siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Pujon siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 90,6 % pujon siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Kultapiiskun siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 88,8 % kultapiiskun siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Tuoksukin siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 81,8 % tuoksukin siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Japaninhumalan siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 99,9 % japaninhumalan siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Koivun siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 98,2 % koivun siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.
Neidonhiuspuun siitepölyn poistamistehon havainnollistus
Testausorganisaatio
Todennettu L.S.L. Asaka -tutkimuslaboratoriossa projektin professorin Kusakaben valvonnassa Tokion yliopiston tutkijakoulussa
Testimenetelmä
Käyttäen oikeaa ilmanpuhdistajaa suodattimeen kertyneen siitepölyn antigeenisyyden väheneminen vahvistettiin ELISA-menetelmällä.

Kokeen tuloksena voitiin vahvistaa, että 80,6 % neidonhiuspuun siitepölystä poistui 4 viikon kuluessa Streamer-säteilytyksen jälkeen.