
Daikin on maailman johtava lämmitys-, jäähdytys ja sisäilmaratkaisujen toimittaja asuin-, kaupallisiin ja teollisiin rakennuksiin.
Daikin Europe on Tokion pörssiin rekisteröidyn Daikin Industries Ltd:n tytäryhtiö ja toimii yli 57 maassa, työllistää lähes 14 000 ihmistä ja liikevaihto vuonna 2022 oli yli 5 miljardia. Historiamme on pitkä ja menestyksekäs; kuluneen 50 vuoden aikana olemme vuodesta toiseen onnistuneet toteuttamaan vankan ammattitaidon, loputtoman kunnianhimon ja jatkuvan innovatiivisuuden avulla alan kehittyneintä teknologiaa globaaleille markkinoille.
Erilaiset sisäilmastoon vaikuttavat teknologiat ovat olleet tärkeässä osassa ihmiskunnan kehityksen kannalta. Tuottamamme ratkaisut ovat välttämättömiä nykypäivän elämälle ja huippuluokan laitteemme auttavat luomaan terveellisempiä asuin- ja työtiloja ihmisille kaikenlaisiin ja -kokoisiin rakennuksiin. Johtavana valmistajana käytämme laajaa osaamistamme korkealaatuisten teknologioiden kehittämiseen, mikä auttaa ihmisiä säästämään energiaa ja rakennuskantaa siirtymään hiilineutraaliin lämmitykseen ja jäähdytykseen.
Euroopassa valmistettuja ilmastointiyksiköitä jo vuodesta 1973
Daikin Europen pääkonttori perustettiin vuonna 1972 Belgian Ostendiin ja samalla kylmäaineiden tuotanto käynnistettiin. Vuotta myöhemmin samassa tehtaassa tuotettiin ensimmäiset ilmastointilaiteyksiköt. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1982, markkinoille lanseerattiin maailman ensimmäinen kaupallinen multi-split -ilmastointilaite, jossa yhteen ulkoyksikköön voidaan yhdistää useampia sisäyksiköitä.
Vuonna 1984 Daikin Europe saavutti jo 1 miljoonan kappaleen ilmastointilaitteiden tuotannon rajapyykin. Toiminnan kasvaessa vauhdilla investoitiin vuonna 1991 Daikin Europen tilojen ja tuotantolinjojen laajentamiseen Belgiassa ja kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1993 juhlittiin 25 000 neliömetrin kokoisen tehtaan käyttöönottoa.
Yksi merkittävimmistä koko alaan vaikuttaneista kehityksistämme on ollut R-32 kylmäaine, jota käytetään tänäkin päivänä useissa lämpöpumpuissa. Alaa mullistanut R-32 on moderni kylmäaine, joka siirtää tehokkaasti lämpöä ja jonka ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin vanhempien kylmäaineiden. Daikin lahjoitti vuonna 2015 R-32 patenttinsa kaikkien alan toimijoiden vapaaseen käyttöön kantaakseen oman vastuunsa kestävän kehityksen edistämisestä.
Vuonna 2003 Daikin oli saavuttanut markkinajohtajan aseman Euroopassa asuintilojen ilmastointilaitteistojen toimittajana laajentumalla useisiin Europaan maihin. Kolme vuotta myöhemmin lanseerattiin maailman ensimmäinen split-ilmastointilaite, Ururu Sarara ilmalämpöpumppu, joka huolehtii ilmastoinnista, ilmanpuhdistuksesta, kosteuden säätelystä ja ilmanvaihdosta. Samana vuonna lanseerattiin kodin lämmitysmarkkinoille myös Daikin Altherma ilma-vesilämpöpumpun ensimmäinen sukupolvi, jossa lämpöpumppujärjestelmä tuottaa lämpöä, lämmintä käyttövettä ja jopa jäähdytystä. Daikin Althermasta on tällä hetkellä käytössä kolmas sukupolvi ja tulemme jatkuvasti kehittämään lämmitysratkaisuja rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi.

Uuden Altherma 3 R MT -ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö erottuu perinteistä lämpöpumpuista mattaharmaan kotelon ja mustan vaakasäleikön ansiosta. Ulkoyksikkö on saanut sekä iF- että Red Dot-muotoilupalkinnot.
Tuotekehitystä Euroopan tarpeisiin
Tänä päivänä Daikin Europella on oma tuotekehityskeskus sekä jo 14 tuotantolaitosta ympäri Eurooppaa. Näiden ansiosta voimme varmistaa läsnäolomme lähellä markkinoiden tarvetta. Pohjoismaihin olemme toimittaneet jo yli 250 000 Daikin-lämpöpumppua.
Tavoitteenamme ei ole hidastaa, vaan jatkaa aallonharjalla välittävänä edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä koko alalle. Daikin on ainoa yhtiö maailmassa, joka valmistaa ilmastoinnin jäähdytyslaitteita ja lämmityslaitteita sekä niihin tarvittavia kylmäaineita ja kompressoreja itse. Osaamisemme on siis täysin omaa luokkaansa, ja kaikki Eurooppaan toimittamamme pumput on sekä suunniteltu että valmistettu Euroopassa pohjoisen olosuhteisiin.
Juhlimme ylpeydellä Daikin Europen menestyksekästä 50-vuotista taivalta ja kiitämme siitä myös teitä asiakkaitamme, sillä olette olleet osana mahdollistamassa tätä menestystarinaa. Daikin Europe N.V. Suomen sivuliike perustettiin vuonna 2018 ja seuraavaksi tulemme kertomaan teille Daikin Suomen historiaa ja toimintaa vuosien varrelta sekä tulevaisuuden suunnitelmistamme, pysy siis kuulolla.